tiistai 23. huhtikuuta 2013

Tomaatit senkus kasvaa

Tomaatti puskat ne senkus vaan tuuheutuu ja kasvaa niitä tuli kylvettyä ihan liikaa niinpä päädyin viemään ylimääräset kylmästi kasvihuoneeseen muutaman öljy kynttilän seuraksi, ilman mitään karaistuksia ja muita yöt vielä pysyneet asteen pari plussan puolella yhden yön nyt ovat tuolla olleet ja toistaiseksi kaikki vielä hengissä, kasvihuoneessa oli +7'c kun taas ulkona näytti olevan +4'c siinä klo 23.20. samalla kasvihuoneeseen joutuivat ruusukaali, kukkakaali ja yksi paprikan taimi joka ol vähä venähtäneen olonen ja jonka kuolema ei olisi kamala katastrofi :) aamulla tarkastuksessa tosin huomasin että paprika riiputti aikalailla lehtiä ja pari tomaatinkin lehteä oli vähän kerälle menny tosin päivällä kun aurinko taas alkoi paistaa ei niistä ollu enää merkkiäkään, no saas nähä miten näiden käy, sisään pääsevät vasta kun on yöpakkasia tulossa eli näillä näkymin viikonloppuna, kaupasta tosin pitää koittaa muistaa ostaa lisää öljy kynttilöitä
 Nämä kaverit saivat sisälle jäädä vielä kasvamaan ainakin pariksi viikoksi, riippuen tietty mitä säät tuo tullessaan, runko tomaatit kasvoi yllättävän tukeviksi, samaa ei voi kyllä sanoa päärynä ja kirsikka tomaateista, voipi olla että kirsikka tomaatit lähtee kompostiin ja joutuu tyytymään kaupan taimiin, päärynä tomaatit tosin harmittaa niitä kun ei pahemmin ole taimina näkynyt myynnissä ja oishan noita ollu hauska koittaa, no toivotaan että ainakin yksi taimi säilyisi edes kohtalaisena
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti